Ville Jalovaara Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu kommentoi ajankohtaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia

Kaikki blogit puheenaiheesta Omaishoidon vapaat

Kirje Helsingin Kaupungin Sote-lautakunnalle omaishoidon leikkauksista

Hyvät Helsingin kaupungin sote-lautakunnan jäsenet! Teidät on laitettu paljon vartijoiksi, kun teillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa, miten Helsingin Kaupunki kohtelee meitä omaistaan hoitavia henkilöitä. Tietooni on kiirinyt, että viime vuonna päivitettyä omaishoitolakia on lähdetty soveltamaan täysin päivitetyn lain vastaisessa hengessä eli huonontamalla omaishoitajien asemaa.

Vanhusten kunto romahtaa hoitopaikoissa

 Vanhusten kunnon romahtaminen hoitopaikoissa on ollut jo pitkään tiedossa omaishoitajilla. Moni kotonaan omaistaan hoitava toteaa, että tilapäisestä muutaman päivän jaksosta kotiutuu aina entistä huonommassa kunnossa oleva vanhus. Siksi omaishoitajat pinnistelevät voimiensa äärirajoille jopa vapaapäiviensä kanssa.

Viisi tehokasta tapaa näivettää omaishoito

 

 

Omaishoitajat kuuluvat yhteiskunnassamme siihen harvinaislaatuiseen valittujen joukkoon, joka nauttii yksimielisesti kaikkien ihmisten arvostusta. Ainakin juhlapuheissa ja periaatteen tasolla. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun tuota arvostusta tulisi jollain tapaa osoittaa käytännön tasolla, ropisevat jalot sanat jalustaltaan kuin rankkasade Esterin... no, tiedättehän, ahterista.

 

Omaishoitajien toimenkuva, työ, velvollisuus, vaiko orjuus

Omaishoitajuus tulisi rinnastaa palkkatyöhön lomaoikeuksineen, työterveyshuoltoineen, sekä kunnollisella korvauksella, mitä voisi sanoa palkaksi. Yhteiskunta välttyy suurelta menoerältä omaishoitajien kustannuksella, mutta tehtyä työtä ei kuitenkaan arvosteta. Monille työaika on 24 tuntia vuorokaudessa seitsemän päivää viikossa ja lomat jäävät pitämättä. Läheinen sukulaisuus hoitajan ja hoidettavan välillä on yhteydessä siihen, etteivät omaishoitajat vaadi  korvausta tekemästään työstä.

Kehen luotat omaishoitaja?

Arvoisa omaishoitaja-kollegani, hyvää omaishoidon viikkoa! Kiitos siitä, että sinäkin jaksat tehdä tätä vanhemmuuden lisäksi ehkä tärkeintä luottamustehtävää. Kutsun omaishoitoa luottamustehtäväksi, sillä sitä se on kaikin puolin. Omaishoitajuus ei ole työ, harraste, vapaa-ajan toiminto eikä siitä makseta palkkaa vaan palkkio kuten kaikista muistakin luottamustehtävistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä