Ville Jalovaara Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu kommentoi ajankohtaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia

Kaikki blogit puheenaiheesta Liberaalipuolue

Kuinka hävitä vaalit - Liike Nytin olisi syytä perustaa puolue

Taulukkolaskentaohjelma on tietotyöläisen lapio, ja nyt vaalisavun hälvettyä päätin kaivaa hieman ojaa. Kuvaliitteessa Helsingin ja Uusimaan vaalitulokset, joiden pohjalta tulosta voi analysoida. 

Kuvajaista katsellessani mieleen palasi kirjoitukseni edellisten eduskuntavaalien jälkeen:

Avoin kirje liberaaleille (AA 28.04.2015)

Liberaalipuolueen PJ Tea Törmänen pienpuoluetentissä tänään 21:00 Ylellä

Kansalaiset ovat viime viikot päässeet ihmettelemään miten eduskuntapuolueiden puheenjohtajat pääsevät pitämään puheen Ylellä, ja miten heitä "grillataan" Ylellä. Näissä eduskuntavaaleissa Yle ei haastatellut verkkoon kaikkia eduskuntavaaliehdokkaita kuten edellisissä, mutta pieni kädenojennus eduskunnan ulkopuolisille sentään annettiin - ns. pienpuoluetentti tulee tänään Ylen ykköseltä 21:00-23:00.

Vihreä vallankumous tappaa lopulta sinutkin

Mao Zedong toteutti 1966-1969 Kiinassa Kulttuurivallankumouksen, jonka osana koulutettu nuoriso lähetettiin maaseudulle opettelemaan elämän perusasioita. Vihreillä on käynnissä oma vallankumouksensa (kuvaliite), joka valitettavasti perustuu väärinymmärrykselle siitä mitä talouskasvu oikeastaan on.

Jo toinenkin puolue kannattaa kannabiksen laillistamista

Hienoa, toivottavasti kannabiksen laillistaminen tulisi kunnolla keskusteluun Suomessa.

Nyt Liberaalipuoluekin on siirtynyt tässä asiassa nykyaikaan. 

Niin sanotut vanhat puolueet elävät tässä asiassa menneisyyden vankeina, ehkä he uskovat porttiteoriaan yms valheisiin joita ovat itsekin levittäneet kannabiksesta kansalle.

Nykyaikana kannabiksesta tieto on lisääntynyt valtavasti, varsinkin nuoremmat sukupolvet ovat hyvin tietoisia hyödyistä se haitoista. Nykyisin on vain haittoja, koska kannabis on laitonta. Siitä kärsivät myös lääkekäyttäjät.

Miksi haen kansanedustajaksi?

Olen politiikan suhteen ehkä hieman myöhäisherännäinen. Yhteiskunnan tila ja poliittiset päätökset ovat alkaneet kiinnostaa vasta parin viimeisen vuoden aikana. Olen kuitenkin huomannut sen, että jokin on vialla.

Tuntuu, että nykyisten kansanedustajien keskustelu on pikemminkin toisten nokittelua kuin asioiden edistämistä. Minusta tuntuu myös, että joitain päätöksiä tehdään pienen piirin eduksi ja hyväveliverkostoa ylläpitäen. Muun muassa näissä asioissa haluaisin nähdä muutoksen.

Pääseekö paikallisesti sopimalla eduskuntaan?

Paikallinen sopiminen on keino sopia työehdoista itsenäisesti. Näissä vaaleissa kokeillaan, toimiiko paikallinen sopiminen kansanedustajien valinnassa. Teen sinulle vuosisadan vaalitarjouksen!

Julkistin eilen 15.1 oman eduskuntavaalikampanjani. Jos tulen valituksi eduskuntaan, lahjoitan 40000 euroa vaalikauden palkkioistani takaisin veronmaksajille. Koska kansanedustajien palkkio on kiinteä, en voi tinkiä bruttoansiostani. Siksi lahjoitan 40000 euroa hyväntekeväisyyteen, jonka kohteisiin kaikki voivat halutessaan vaikuttaa. Näin osa palkkiostani palaa takaisin sen maksajille.

Mitä on tehtävä?

Liberaalipuolueen, Piraattipuoluen, Feministisen puolueen ja Eläinoikeuspuolueen Helsingin vaalipiirissä muodostama neljän puolueen vaaliliitto kevään eduskuntavaaleihin (YLE: Pienpuolueiden yhteenliittymä haastaa eduskuntapuolueet Helsingissä) on herättänyt keskustelua.

Kirjaako Liberaalipuolue kannabiksen laillistamisen ohjeelmaansa?

Viitteitä tähän on. Se olisi toki suotavaa. Se voisi tuoda vaalikeskusteluihin uutta virtaa asian tiimoilta. Itse mielenkiinnoilta odotan millainen kirjaus on tulossa ohjelmaan. Todennäköisesti se ei tule eroamaan Piraattipuolueen ajatusista mitenkään. Tässäkin asiassa Piraattipuolue ja Liberaalit voivat tehdä paljonkin yhteistyötä. 

Hienoa jos saamme toisenkin puolueen ajamaan järkeä kannabispolitiikkaan! 

https://twitter.com/AkiKivirinta/status/1069332348741828608?s=19

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä