Ville Jalovaara Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu kommentoi ajankohtaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia

Kaikki blogit puheenaiheesta Kunnallispolitiikka

Helsingin kuntapolitiikan viikko 10/2018

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa lausuntonsa varhaiskasvatuslakia koskevasta ehdotuksesta. Koivusaareen kaavailtava Ikea-tavaratalo ja hotelli pohdittavana kaupunkiympäristölautakunnassa.

Maanantai 5.3. 

Kaupunginhallitus

Helsingin kuntapolitiikan viikko 9/2018

Kaupunginhallituksessa kuullaan mm. Länsimetron liikennöinnin ajankohtaiskatsaus. Alikulku vai silta Kaisaniemen ja Kansalaistorin välille – kas siinä pulma kaupunkiympäristölautakunnalle, jossa myös Bunkkerin kehittämissuunnitelma etenee uudelleen päätöksentekoon. Vanhan linja-autoaseman paikalle on suunnitteilla elokuvakeskus.

Maanantai 26.2.   

Helsingin kuntapolitiikan viikko 8/2018

Kuntapolitiikassa on melkoisen hiljaista viikolla 8, sillä lautakunnat ja kaupunginhallitus pitävät koulujen talvilomien kunniaksi vapaaviikkoa. Kaupunki ei kuitenkaan nuku, päinvastoin. Esittelen siis tällä kertaa poimintoja siitä, mitä koululaiset voivat tehdä talvilomalla eri puolilla kaupunkia. Suorat linkit tapahtumapaikoille tästä:

Luvassa on esimerkiksi:

FunAction-päivä Liikuntamyllyssä maanantaina 19.2.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 7/2018

Kasvatus- ja koulutuslautakunta ruotii opetuksen digitalisaatio-ohjelmaa. Kaupunkiympäristölautakunta pähkii Kansalaistori-Kaisaniemen välistä jalankulun ja polkupyöräilyn alikulkuyhteyttä. Kaupunginvaltuusto pui aloitekasaa. Ja paljon muuta! Tutustu esityslistoihin kalenterin linkeistä. Kaavoihin liittyvät karttakuvat löytyvät suoraan tekstin linkeistä. Lopussa vielä tärkeitä tapahtumia ja päivämääriä!

Maanantai 12.2.   

Helsingin kuntapolitiikan viikko 6/2018

Alkavalla viikolla keskustellaan ainakin Vallilanlaakson raitiotiestä. Sibeliuspuistoon halutaan enemmän yleisö-wc:itä. Mitkä ovat Helsingin elinkeinopolitiikan painopisteet? Ja myymälöiden salaattibaarien mikrobiologinen laatu on tutkittu. Esityslistat löytyvät suoraan kalenterin linkkien alta:

Maanantai 5.2.

Oulun kaupunginvaltuuston kokous 29.1.2018

Vuoden ensimmäinen kaupunginvaltuuston kokous Oulussa tämän viikon maanantaina venyi yli kuuden tunnin mittaiseksi. Listalla oli useampia isoja asiakokonaisuuksia etukäteen pitkäksi arvattavan Sanginjoen ulkometsän suojeluasian käsittelyn lisäksi.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 5

Kaupunginhallitus käsittelee Käpylän länsiosan asemakaavan muuttamista ja valtuutettujen aloitteita, kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto perustaa uusia erityisluokkia ja kaupunginvaltuuston kyselytunti antaa mahdollisuuden yllättäviin kysymyksiin.

Maanantai 29.1.   

Kaupunginhallitus

Erään kunnanvaltuutetun mielipaha

Jotta voi johtaa tilannetta, on oltava tilanteen tasalla eli hankittava ajantasaista tietoa ja ennusteita.

-- Tytti Määttä (Kuhmon kaupunginjohtaja 1.1.2018 alkaen) blogissaan Kainuun sähkökriisistä.

 

http://tyttimtt.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249114-ajatuksia-kainuun-sahkokriisista

 

Olen samaa mieltä. Ihan yhtä hyvin voisi sanoa myös näin:

 

Helsingin kuntapolitiikan viikko 3/2018

Helsingin kaupunginvaltuuston kevätkausi käynnistyy. Ensimmäisessä kokouksessa päätetään mm. Hernesaaren osayleiskaavasta ja vastataan valtuutettujen aloitteisiin.

Linkki esityslistaan löytyy kunkin instanssin nimeä klikkaamalla.

Maanantai 15.1.   

Kaupunginhallitus

Tiistai 16.1. 

Helsingin kuntapolitiikan viikko 2/2018

 

Erinomaisen hyvää uutta vuotta! Helsingin kunnallispolitiikan kevätkausi alkaa rauhallisesti, sillä viikolla 2 kokoontuu vain kaupunginhallitus. Kaupunginvaltuuston ja lautakuntien ensimmäiset kokoukset ovat vasta kuun loppupuolella.

Kaupunginhallituksen esityslista löytyy täältä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä