*

Ville Jalovaara Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu kommentoi ajankohtaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia

Kaikki blogit puheenaiheesta Helsingin opetusvirasto

Koulujen kunnostusmäärärahat eivät riitä

Helsingin Sanomat kertoi (Kaupunki 10. 10.) helsinkiläisten koulujen tilanahtaudesta ja lyhyiksi jäävistä ruokailuajoista. Huomio oli Kannelmäessä, mutta aivan samoja tilojen puutteesta ja huonokuntoisuudesta johtuvia ongelmia on esimerkiksi Lauttasaaressa ja Vuosaaressa.

 

Kaupunginvaltuusto voi jatkossakin päättää Helsingin kouluverkosta

Helsingin Sanomat uutisoi tänään Helsingin kaupungin suunnitelmista siirtää valta kouluverkkotarkastelussa pois kaupunginvaltuustolta. Opetuslautakunnan jäsenenä ja kaupunginvaltuutettuna suhtaudun hyvin varauksella tällaisiin muutoksiin, jotka kaventaisivat kaupunginvaltuuston päätösvaltaa hyvin keskeisessä kunnallispoliittisessa asiassa. Tämä linjaus johtaisi todennäköisesti kouluverkon merkittävään karsimiseen nykymallia nopeammalla aikataululla.

Töyrynummen ja Suutarilan koulut kaupunginvaltuustossa

Helsinkiläisten koulujen hallinnollisiin yhdistämisiin liittyvät kysymykset ovat olleet viimeisen vuoden kovasti agendalla sekä opetuslautakunnassa että myös valtuustossa. Jos perustelut ovat kriittisen tarkastelun kestäviä, näitä yhdistämisiä voidaan joutua Helsingin valtuuston toimesta tiukalle vedetyn opetusviraston budjetin takia tekemään. Ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä ja kohtuuttomasti vaikeuttaen yhdistämisen kohteeksi joutuvien koulujen arkea.

Tapanilan koulun kohtalo tänään kaupunginhallituksessa

Helsingin kaupunginhallituksen asialistalla on tänään viime viikolla pöydälle jäänyt Tapanilan ja Hiidenkiven koulun hallinnollinen yhdistäminen. Asia on ollut vuoden päivät opetuslautakunnan jäsenenä myös omalla työpöydälläni ja tunnen hyvin sen eri käänteet niin alueen koulujen, vanhempien kuin opetuslautakunnan erinäisten vaiheiden käsittelyjen näkökulmasta. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä