*

Ville Jalovaara Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu kommentoi ajankohtaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia

Lukioissa kaivataan nyt työrauhaa jatkuvan muutosvimman sijaan

Helsingin Sanomat kertoi tiistaina opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) hankkeesta laittaa lukiokoulutus pikavauhdilla uuteen uskoon. Suunnitelmat ovat herättäneet hämmennystä monissa lukioita lähellä olevissa piireissä. Vasta edellisellä hallituskaudella toteutettiin lukiouudistus, jota on alettu käytännössä toteuttaa viime vuonna. Uuden mallin mukainen tuntijakokeilu on aloitettu kolmessakymmenessä koulussa tänä syksynä. Kokeilun tukoksista ei ole vielä mitään tietoa. Nyt hallituksen toimesta ollaan valtavalla kiireellä ajamassa läpi taas lukiouudistusta. Samaan aikaan on tekeillä vielä ristiriitaista palautetta keräävä lukiolaisten jatko-opiskelumahdollisuuksiin vaikuttava yliopistojen pääsykoeuudistus. 

Näitä opetusministerin kiireellä koulutussektoriin kohdistamia muutossuunnitelmia seuratessa ei voi välttää ajatusta, että opetusministeri ja hallitus pyrkivät jatkuvilla milloin yliopistoon ja milloin lukioon suunnatuilla hätäisillä uudisideoilla viemään huomion pois hallituskauden alun jättimäisiä koulutusleikkauksista. Niiden vaikutukset eivät ole korkeakoulujen ja yliopistojen arjessa mitenkään unohtuneet vaan vaikeuttavat edelleen päivittäistä toimintaa esimerkiksi Helsingin yliopistolla.

Nyt käsillä olevan talouden elpymisen silmin voidaan myös kyseenalaistaa oliko satojen miljoonien leikkaukset tutkimuksesta ja koulutuksesta millään tavoin tarpeellisia ja perusteltuja? Ne voitaisiin ottaa uudelleen harkintaan ja jättää samalla pois tulenpalava kiire pois lukioreformista.  Koulutuksensektorin kehittäminen on pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä ja nyt lukioissa kaivattaisiin vaihteeksi työrauhaa sopeutua edellisiin muutoksiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Vasta edellisellä hallituskaudella toteutettiin lukiouudistus, jota on alettu käytännössä toteuttaa viime vuonna. Uuden mallin mukainen tuntijakokeilu on aloitettu kolmessakymmenessä koulussa tänä syksynä. Kokeilun tukoksista ei ole vielä mitään tietoa. Nyt hallituksen toimesta ollaan valtavalla kiireellä ajamassa läpi taas lukiouudistusta. Samaan aikaan on tekeillä vielä ristiriitaista palautetta keräävä lukiolaisten jatko-opiskelumahdollisuuksiin vaikuttava yliopistojen pääsykoeuudistus."

Tämä on huolestuttavaa hosumista. Pitäisi antaa koulujen sopeutua edelliseen muutokseen rauhassa. Sipilän hallituksen yletön "kuntoon panemisen" vimma, joka liittynee paljolti pääministerin persoonaan, on kaiken kaikkiaan vahingollinen. Siihen liittyy piitttaamattomuus asiantuntijoiden näkemyksistä.

Juuri mitään ei olekaan hosumisella saatua aikaan. Ja hyvä olisikin, jos tällaiset hätäiset uudistukset jäisivät toteuttamatta.

Toinen esimerkki on sote-uudistus, joka on pelottavan iso projekti ja pelottavan keskeneräinen. Terveydenhuolto saatetaan kaaostilaan - ja lukioita ja muuta koulutusta uhkaa sama kohtalo.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Koulutuksensektorin kehittäminen on pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä ja nyt lukioissa kaivattaisiin vaihteeksi työrauhaa sopeutua edellisiin muutoksiin."

Jää hieman epäselväksi, että mikä se muutos on johon lukiot eivät vielä ole sopeutuneet?

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

"Koulutuksensektorin kehittäminen on pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä ja nyt lukioissa kaivattaisiin vaihteeksi työrauhaa sopeutua edellisiin muutoksiin."

En tiedä paljonko pitää aikaa kulua että sopetuu siihen että pakollisten ja soveltavien kurssien määrä hieman vaihteli eri aineissa, kokonaismäärien pysyessä samana. Tästä uudistuksesta hyötyi kaikista eniten vain kirjatekijät.

Onneksi se jäi edelliseltä hallitukselta kesken missä sen aikomuksena oli vähentää lukioiden määrää Suomessa alaspäin, siinä samalla olisi myös tehty peruskoulun yläluokkia koskien iso karhunpalvelus. Iso karhunpalvelus tehtiin jo siinä että ruotsi siirrettiin alkamaan jo alakoulussa.

Pääsykoeuudistuksesta vain se että tällä hetkellä esim. matematiikan kiitettävällä arvosanalla pääsee suoraan yliopistoon ja jonka lisäksi on olemassa pääsykoe niille joilla ei laudaturia ole.
Mikä tuossa mallissa on niin huonoa että tuota ei voisi ottaa käyttöön myös muualla?

Toimituksen poiminnat