Ville Jalovaara Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu kommentoi ajankohtaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia

Järjestääkö Helsinki syksyn influessarokotukset järkevästi?

Helsingin valtuuston kyselytunnilla käsiteltiin tänään minun esittämäni kysymys influenssarokotusten järjestämisestä Helsingissä. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto on tänä vuonna päättänyt keskittää influenssarokotukset neljään paikkaan Kustaankartanoon Oulunkylässä, Liikuntamyllyyn Myllypurossa, Hopeatien palvelutaloon Pohjois-Haagassa ja Kampin palvelukeskukseen. Ilmaiset rokotukset on tarkoitettu riskiryhmille.  Monet heistä ovat iäkkäitä ja osalle heistä liikkuminen on vaikeaa.

Vuosaareen eläkeläisiltä on tullut minulle palautetta, että tämä uudistus koetaan Vuosaaren ikäihmisten parissa erityisen vaikeana, sillä monille siirtyminen julkisilla kulkuneuvoilla Myllypuroon ei ole yksikertaista. Samoja ongelmia liikkumisen kanssa on muuallakin kaupungissa. Moni saattaakin jäädä kotiin sen sijaan, että lähtisi sen tutun lähimmän terveysaseman sijaan näihin rokotuskeskuksiin.  Se taas voi johtaa siihen, että rokotuskattavuus jää aiempia vuosia matalammaksi.

Apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr.) vastasi kysymykseeni. Keskustelun tallenteen voi katsoa HelsinkiKanavalta. Yleistä järjestelmää ei oltu valmiita muuttamaan enää, vaan kokeilu aiotaan viedä suunnitellusti läpi. Vesikansa sanoi, että kaupunki toivoo, että kaikki jotka pystyvät sujuvasti liikkumaan menisivät näihin neljään rokotuskeskukseen, mutta jos se ei onnistu, he voivat kampanjaviikon jälkeen varata omalle asemalle ajan ja hakea sieltä rokotuksen. Tiedottamista myös luvattiin tehostaa. Se, että miten tämä käytännössä onnistuu, jää mielestäni nähtäväksi. Parempi mielestäni olisi, että rokotuksia olisi järjestetty laajemmin useammalla terveysasemalla eri puolilla kaupunkia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat