*

Ville Jalovaara Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu kommentoi ajankohtaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia

Itähaaran kunnostaminen on paras ratkaisu Vanhankaupungin koskelle

  • Vanhankaupungin vesivoimalaitos (Kuva: Helen)
    Vanhankaupungin vesivoimalaitos (Kuva: Helen)

Helsingin kaupunginhallituksen käsittelyssä on huomenna keskustelua herättäneen Vanhankaupunginkosken länsihaaran padon purkamisen vaihtoehtotarkastelun tulokset. Itse olen kaupunginvaltuutettuna suhtautunut alusta asti varsin varautuneesti siihen, että tätä 1800-luvun lopulta peräisin olevaa ainutlaatuista historiallista kokonaisuutta lähdettäisiin nyt meidän aikanamme muuttamaan. En tämän johdosta allekirjoittanut padon purkamista kannattavaa valtuusto-aloitetta. Aihetta on nyt selvitetty ja selvitykset eivät mielestäni anna perusteita edetä asiassa valtuusto-aloitteen toivomaan suuntaan.

Vanhankaupunginkosken padon tulevaisuutta koskeva kaupunkipoliittinen väittely lienee niitä teemoja, joissa konsensuksen saavuttaminen on vaikeaa. Historia-alan dosenttina ymmärrän hyvin niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti 1800-luvun lopun ainutlaatuiseen teollisuusmiljööseen kajoamiseen.

Dosentti Tapio Bergholm perusteli hyvin Helsingin Sanomissa alkuvuodesta ilmestyneessä mielipidekirjoituksessaan kokonaisuuden merkitystä kaupunkimme ja maamme historialle.  Olen Bergholmin kanssa samaa mieltä siitä, että Helsingin vanhimman vuodelta 1876 peräisin oleva voimalaitoksen ja teollisuushistoriallisesti arvokkaan vesivoimalamuseon hävittäminen olisi vakava virhe. Se, että vain pato purettaisiin ja rakennukset jätettäisiin rikkoisi suojellun kokonaisuuden. Hyötykäytössä olevia toimivia vastaavia 1800-luvun lopun historiallisia muistomerkkejä ei Suomessa ole monta.

Tänä historiattomana aikana meidän pitää säilyttää menneiden aikojen muistomerkkejä jälkipolville. Tietenkin myös luonto-arvot ovat tärkeitä ja ne voidaan myös alueen tulevaisuuden kehittämisessä huomioida. Paras vaihtoehto sekä luonnon että historian kannalta on se, että kosken itähaara kunnostetaan mahdollisimman monen kalalajin nousuun sopivaksi muokkaamalla uoman muotoa ja pohjaa. Myös kalatietä voidaan pidentää ja rajoittaa voimalaitoksen käyttöä lohikalojen ja ankeriaiden vaellusaikoina. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Se että pato purettaisiin mahdollistamaan kalojen vaellus ei sinällään pilaa historiallista patomiljöötä. Se paljastaa muistini mukaan noin kilometrin verran koskea nykyisen patoaltaan pohjalta. Ennallistettuna tuo virtavesialue vain parantaa miljöötä ja luo uusia mahdollisuuksia alueen käytölle.

Ei padon purkaminen tarkoita rakennusten ja patorakenteiden täydellistä hävittämistä...

Käyttäjän mikaelmanninen kuva
Mikael Manninen

Asian tasapuoliseksi arvioimiseksi on ehkä syytä mainita myös nämä kirjoitukset alueen kulttuurioerinnöstä ja luontoarvoista?

Päivän lehti 6.1.2017 | Mielipide

Vanhankaupunginkoskella tarvitaan kattavat luontoselvitykset

Vuollejokisimpukan ja uhanalaisten vaelluskalojen vaatimukset ovat yhteneväiset: vuollejokisimpukka tarvitsee elinkierrossaan virtapaikkoja ja kaloja.

Julkaistu: 6.1. 2:00

DOSENTTI Tapio Bergholmin mukaan (HS Mielipide 4.1.) Vanhankaupunginkosken padon purkualoite on luonnonsuojelun näkökulmasta risti­riitainen, koska vastakkain ovat vuollejokisimpukan suojelu ja uhanalaiset vaelluskalat.

Tämä väite ei saa tukea luonnonsuojelun asiantuntijoilta tai tutkijoilta. Näiden lajien vaatimukset ovat yhteneväiset: vuollejokisimpukka tarvitsee elinkierrossaan virtapaikkoja ja kaloja.

Usein on myös esitetty väitteitä Pikkukosken uimarannan kuivumisesta, padon yläpuolisen pohjan myrkyllisistä sedimenteistä ja padon purkamisen vaikutuksista vedenpintaan aina Ruutinkoskelle asti.

Mikään näistä väitteistä ei perustu tutkittuun tietoon, koska tutkimuksia ei ole tehty.

Faktojen tarkistus olisi tarpeen ennen lausuntojen antamista. Vanhankaupunginkoskesta tulee tehdä kattavat luontoselvitykset ennen kuin kaupunginhallitus voi päättää asiasta.

Vesa Lindqvist

puheenjohtaja

Helsinginkoski ry

Päivän lehti 2.1.2017 | Mielipide

Padon suojeleminen ei yksin edistä kulttuurin suojelua

Vantaanjoen vaelluskaloihin liittyvä historia on tuhansia vuosia patoamisen historiaa pitempi.

KIMMO OKSANEN hahmotteli kirjoituksessaan (HS 27.12.) Vanhankaupunginkosken padon muodostaman ongelman luonnon ja kulttuurin väliseksi kiistaksi. Näkö­kulma on liian yksinkertaistava. Patojen suojelu kulttuurikohteina on helppo kyseenalaistaa, ja maailmalla niitä siksi myös puretaan.

VAELLUSKALAT – etenkin lohi, taimen ja siika – ovat olleet merkittävä osa suomalaista kulttuuria jo ammoisista ajoista. Vaikka ne ovat luontokappaleita, niiden kulttuurinen merkitys on helppo todentaa. Esimerkiksi Suomen kuntien vaakunoista tusinassa esiintyy ­vaelluskala. Joukossa on muun ­muassa Vantaa, jonka vaakunan kultainen lohenpyrstö noudattelee pitkälti Helsingin kaupungin 1500-luvun sinettiä. Vaelluskalat olivatkin yksi syy sille, että kaupunki alun perin perustettiin Helsinginkosken kruununkalastamon viereen.

Kun keskitytään pelkästään patoon, unohtuu helposti, että Vantaanjoen vaelluskaloihin liittyvä historia on tuhansia vuosia patoamisen historiaa ­pitempi, ei vain Vanhan­kaupunginkoskella vaan koko Vantaanjoen vesistöalueella.

KUTEN monen 1800–1900-luvun padon kohdalla Suomessa myös Vanhankaupunginkosken patoaminen tapahtui ilman ­vesilupaa ja vastoin lakia. Viimeistään 1400-luvulta periytyvän lain mukaan jokea ei saanut padota niin, että kalan kulku estyy. Tällä haluttiin turvata kulttuurisesti ja taloudellisesti merkittävien vaelluskalojen pyynti ja pääsy kutualueilleen.

Lain rikkomista ja jokien ­patoamista katsottiin yleisesti läpi sormien, koska patoja pidettiin teollistumisen kannalta välttämättöminä.

Samalla kuitenkin vaellus­kalajoet pilattiin ja niihin liit­tyvän kulttuurin häviäminen ­alkoi.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa vaelluskalat ovat Suomessa uhanalaisia – osin jopa äärimmäisen uhanalaisia – mutta kulttuurin suojelussa helposti keskitytään virtavesiluontoa haittaavien rakenteiden suojeluun. Vantaanjoellakin samat padot, jotka aikoinaan edes­auttoivat vaelluskalakantojen romahtamista, estävät nykyisin niiden elvyttämistä.

VAIKKA varhaisen teollisuuden muistomerkkien suojeleminen on tärkeää, patojen ei pitäisi kulttuurin suojelussakaan ajaa vaelluskalojen edelle. Teollisuusympäristön arvo säilyy, vaikka tie vaelluskaloille avattaisiin. Vaelluskalat ovat sen sijaan vaarassa hävitä kokonaan.

Mikael A. Manninen

filosofian tohtori, kulttuurintutkija

Helsinki

Käyttäjän mikaelmanninen kuva
Mikael Manninen

Taspuolisuuden nimissä on varmaan hyvä liittää tähän myös nämä samaan aikaan Helsingin Sanomissa julkaistut kirjoitukset alueen kulttuurihistoriasta ja luontoarvoista:

Päivän lehti 6.1.2017 | Mielipide

Vanhankaupunginkoskella tarvitaan kattavat luontoselvitykset

Vuollejokisimpukan ja uhanalaisten vaelluskalojen vaatimukset ovat yhteneväiset: vuollejokisimpukka tarvitsee elinkierrossaan virtapaikkoja ja kaloja.

Julkaistu: 6.1. 2:00

DOSENTTI Tapio Bergholmin mukaan (HS Mielipide 4.1.) Vanhankaupunginkosken padon purkualoite on luonnonsuojelun näkökulmasta risti­riitainen, koska vastakkain ovat vuollejokisimpukan suojelu ja uhanalaiset vaelluskalat.

Tämä väite ei saa tukea luonnonsuojelun asiantuntijoilta tai tutkijoilta. Näiden lajien vaatimukset ovat yhteneväiset: vuollejokisimpukka tarvitsee elinkierrossaan virtapaikkoja ja kaloja.

Usein on myös esitetty väitteitä Pikkukosken uimarannan kuivumisesta, padon yläpuolisen pohjan myrkyllisistä sedimenteistä ja padon purkamisen vaikutuksista vedenpintaan aina Ruutinkoskelle asti.

Mikään näistä väitteistä ei perustu tutkittuun tietoon, koska tutkimuksia ei ole tehty.

Faktojen tarkistus olisi tarpeen ennen lausuntojen antamista. Vanhankaupunginkoskesta tulee tehdä kattavat luontoselvitykset ennen kuin kaupunginhallitus voi päättää asiasta.

Vesa Lindqvist

puheenjohtaja

Helsinginkoski ry

Päivän lehti 2.1.2017 | Mielipide

Padon suojeleminen ei yksin edistä kulttuurin suojelua

Vantaanjoen vaelluskaloihin liittyvä historia on tuhansia vuosia patoamisen historiaa pitempi.

Julkaistu: 2.1. 2:00

KIMMO OKSANEN hahmotteli kirjoituksessaan (HS 27.12.) Vanhankaupunginkosken padon muodostaman ongelman luonnon ja kulttuurin väliseksi kiistaksi. Näkö­kulma on liian yksinkertaistava. Patojen suojelu kulttuurikohteina on helppo kyseenalaistaa, ja maailmalla niitä siksi myös puretaan.

VAELLUSKALAT – etenkin lohi, taimen ja siika – ovat olleet merkittävä osa suomalaista kulttuuria jo ammoisista ajoista. Vaikka ne ovat luontokappaleita, niiden kulttuurinen merkitys on helppo todentaa. Esimerkiksi Suomen kuntien vaakunoista tusinassa esiintyy ­vaelluskala. Joukossa on muun ­muassa Vantaa, jonka vaakunan kultainen lohenpyrstö noudattelee pitkälti Helsingin kaupungin 1500-luvun sinettiä. ­Vaelluskalat olivatkin yksi syy sille, että kaupunki alun perin perustettiin Helsinginkosken kruununkalastamon viereen.

Kun keskitytään pelkästään patoon, unohtuu helposti, että Vantaanjoen vaelluskaloihin liittyvä historia on tuhansia vuosia patoamisen historiaa ­pitempi, ei vain Vanhan­kaupunginkoskella vaan koko Vantaanjoen vesistöalueella.

KUTEN monen 1800–1900-luvun padon kohdalla Suomessa myös Vanhankaupunginkosken patoaminen tapahtui ilman ­vesilupaa ja vastoin lakia. Viimeistään 1400-luvulta periytyvän lain mukaan jokea ei saanut padota niin, että kalan kulku estyy. Tällä haluttiin turvata kulttuurisesti ja taloudellisesti merkittävien vaelluskalojen pyynti ja pääsy kutualueilleen.

Lain rikkomista ja jokien ­patoamista katsottiin yleisesti läpi sormien, koska patoja pidettiin teollistumisen kannalta välttämättöminä.

Samalla kuitenkin vaellus­kalajoet pilattiin ja niihin liit­tyvän kulttuurin häviäminen ­alkoi.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa vaelluskalat ovat Suomessa uhanalaisia – osin jopa äärimmäisen uhanalaisia – mutta kulttuurin suojelussa helposti keskitytään virtavesiluontoa haittaavien rakenteiden suojeluun. Vantaanjoellakin samat padot, jotka aikoinaan edes­auttoivat vaelluskalakantojen romahtamista, estävät nykyisin niiden elvyttämistä.

VAIKKA varhaisen teollisuuden muistomerkkien suojeleminen on tärkeää, patojen ei pitäisi kulttuurin suojelussakaan ajaa vaelluskalojen edelle. Teollisuusympäristön arvo säilyy, vaikka tie vaelluskaloille avattaisiin. Vaelluskalat ovat sen sijaan vaarassa hävitä kokonaan.

Mikael A. Manninen

filosofian tohtori, kulttuurintutkija

Helsinki

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Padon purkaminen ja alkuperäisen kosken ennallistaminen on ainoa oikea ratkaisu vesiluonnon monimuotoisuuden palauttamiseksi Vantaanjokeen. Minkä ihminen on tärvellyt, sen ihminen voi joskus myös korjata. Nyt olisi aika viimein aika korjata tässä ajassa hyödyttömän padon rakentamisesta syntynyt merkittävä vahinko. Historiallisten rakennusten säilyttäminen on varsin suotavaa jos niistä ei ole merkittävää vahinkoa ympäristölle. Vanhankaupunginkosken padon olemassaolo on nykyisellään ympäristörikos.

Henrik Kettunen

Kalojen kannalta pato ja etenkin turbiinit on se ongelma. Jokiluonnon ekologiset suojeluarvojen kannalta itse pato on se iso ongelma, eikä siihen oikein ole muuta ratkaisua kuin länsihaaran ns hydrologis-morfologisen tilan palauttaminen, ts padon purkaminen.

Jos itäisen haaran haluaa ns "kunnostaminen", niin sellainen ei tulisi olemaan mikään helppo ratkaisu. Kaikkea muuta. Jos itä- vs länsihaaran virtauksiin ei tule muutoksia, niin itähaaran kunnostaminen ei vaikuta kaloihin ja vesiluonnon ekologiseen tilaan kuin kosmeettisesti. Miten itähaaran luonnonkalliopohja poistaminen helpottaisi vesipuitedirektiivin tavoitetta kalojen turvallisesta liikkumisesta molempiin suuntiin? Ei oikein mitenkään.

Jos halutaan saada kaloille edes jotain pienmuotoista parannusta, niin silloin pitää saada virtauksiin muutos, enemmän vettä itäiseen haaraan. Vetäisikö se edes maksimivirtaamia? Ei riitä että tekee jotain jommalle kummalle haaralle. Asia vaikuttaa väistämättä myös siihen toiseen uomaan. Se, mitä tässä halutaan tehdä itähaaralle, niin mitä se tekee siinä tapauksessa länsihaaralle, sen tuurbiineille ja/tai padolle. Ja aletaann patoamaan, niin on riski että joen tulvimisriski kasvaa. Jos taas taso lasketaan, niin länsihaaran pato jäisi helposti kuivaksi.

Vanhankaupunginkoski kaksihaaraisena suistona on monimutkainen kokonaisuus, jota ei voi fiksata yksittäisellä tempulla, ilman että se vaikuttaa toiseen olennaiseen haaran virtauksiin, asiaan tai intressiin. Niin kauan tai sellaisina aikoina kun länsihaarassa on reilummin vettä, niin siihen liittyy ongelmia. Ja jos turbiini halutaan pyörivän, niin se on yhtä kuin ongelmia kaloille. Niin kauan kun pato on pystyssä, niin se on yhtä kuin ongelmia jokiluonnolle.

Eihän kesällä Vantaankoskellekaan saatu ennallistaa pienvesivoimalaa, koska viranomaiset sanoivat että lupa puuttuu. Olisi suotavaa jos ELY toimisi tässä Vanhankaupunginkosken tapauksessa yhtä selkärankaisesti ja sanoisi, että voimalaitos seis siihen asti kunnes lupa on ajanmukaistettu. Kyllä museoillakin pitää olla harjoittamaansa toimintaan asianmukaiset ja voimassaolevat luvat.

Toimituksen poiminnat