Ville Jalovaara Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu kommentoi ajankohtaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia

Kiitos!

Eduskuntavaalityöni kääntyy loppusuoralle ja sunnuntai-iltana nähdään tulokset. Ehdokkaan näkökulmasta tämä loppukesällä ehdokkaaksi valinnasta alkanut matka on ollut yksi elämäni mielenkiintoisimpia kokemuksia. Parasta viimeviikkojen kadulla tehtävässä vaalityössä on ollut ne monet keskustelut mitä olen saanut useimmiten Helsingin keskustassa olevalla SDP:n Lasipalatsin vaalimökillä lukemattomien tämän kaupungin asukkaiden kanssa. Aiheet ovat usein olleet hyvin arkea lähellä olevia kysymyksiä ja on ollut mukava huomata kuinka ihmiset pohtivat aktiivisesti Suomen tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja halunneet niistä keskustella kanssani.

Vaalityön aikana parasta on ollut se tuki, mitä monet ihmiset ovat monin tavoin osallistumalla antaneet minulle. Haluankin tässä yhteydessä kiittää Tiinaa, Merjaa, Veeraa, Tiinaa, Teppoa, Heidiä, Pirettaa, Heidiä, Perttiä, Tiinaa, Minnaa, Kirsiä, Juhaa, Jyrkiä, Mikkoa, Annikaa, Annea, Petteriä, Teemua, Samulia, Mattia, Tyttiä, Anttia, Kaisaa, Sakkea, Pirjoa, Rakelia, Ninaa ja niin edelleen moninaisesta avusta tällä matkalla kohti eduskuntaa. Teidän tukenne ja vapaaehtoinen apunne niin esitteiden jakelussa, tilaisuuksien järjestämissä kuin monessa muussakin on ollut uskomattoman arvokasta ja olen siitä jo nyt valtavan kiitollinen.

Haluan myös kiittää sekä SDP:n että muiden puolueiden muita ehdokkaita useista hienoista kohtaamisista ja keskusteluista tämän vaalityön aikana Helsingin kaduilla sekä koulujen vaalipaneeleissa että erityisesti monissa olohuonetenteissä, jotka ovat olleet näiden vaalien parhaimpia kokemuksia.

Nyt on vielä kaksi päivää aikaa tehdä täysillä vaalityötä ja sitten sunnuntai-iltana olen yhdessä muiden mukana Paasitornissa SDP:n vaalivalvojaisissa jännittämässä tuloksia. Samassa paikassa sain lokakuussa 2012 todeta, että helsinkiläiset ovat antaneet minulle luottamuksensa kaupunginvaltuutetun tehtävään, jota olen antaumuksella parhaan kykyni mukaan hoitanut. Vaalikentillä vastaan tullut runsas myönteinen vastaanotto edukkuudelleni on ollut kannustavaa ja suurella jännityksellä odotan sunnuntaita. Varmasti edessä on yksi elämän jännittävimpiä iltoja kaikille meille ehdokkaana nyt oleville.   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Onnea vaaleihin. Ennakkoääniä on jo plakkarissa!

Toimituksen poiminnat