Ville Jalovaara Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu kommentoi ajankohtaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia

Vuosaaren terveysasemaa on laajennettava

Suomen ja pääkaupunkimme Helsingin taloudessa joudutaan tekemään tänä syksynä vaikeita valintoja. Kun kaikkeen ei ole varaa joudutaan tekemään ratkaisuja, mihin investoidaan.  Näkemykseni mukaan terveyttä ylläpitävät palvelut ovat kaupungin ydintehtävä ja jätin eilen valtuuston kokouksessa aloitteen, jossa ehdotan, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia laajentaa Vuosaaressa sijaitsevaa sosiaali- ja terveysviraston palvelukeskus Albatrossia.  

Vuosaaren kauppakeskus Columbuksen viereen valmistui vuonna 1998 palvelukeskus Albatrossi, jossa toimii liiketilojen ohella Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston palvelukeskus.  Voimassa olevan asemakaavan mukaan keskusta on mahdollista laajentaa etelään vielä rakentamattomalla rakennuspiirustuksissa olevalla kolmannella siivellä, joka jätettiin aikanaan säästösyistä tekemättä.  

Vuosaaren kaupunginosassa on tällä hetkellä noin 37 000 asukasta ja määrä on jatkuvassa kasvussa. Nykyinen terveysasema on mitoitettu 30 000 asukkaalle. Vuosaaren terveyskeskuksen palveluiden käyttöaste on muuhun kaupunkiin nähden korkea.  Asukkailta tulleen palautteen mukaan lääkäriaikoja on jo nyt vaikea saada ja laboratoriotilat ovat ajoittain pahasti ruuhkautuneet. Lääkäripulan ohella tilannetta vaikeuttavat ahtaat tilat, joiden johdosta osa lääkäreistä joutuu työskentelemään varastotiloista vastaanottohuoneiksi muutetuissa käyttötarkoitusta vastaamattomissa huoneissa. 

Terveyskeskuksen lisätilan ohella ehdotan, että lisäsiipeen voitaisiin avata tiloja myös sosiaaliviraston vanhusten päiväpalvelukeskukselle. Vuosaaresta puuttuu tällä hetkellä tällainen keskus ja matkustaminen julkisilla kulkuneuvoilla esimeriksi lähimpään Myllypuron keskukseen ei ole kaikille ikä-ihmisille terveyssyistä mahdollista.

Helsingin kaupungin tietokeskukselta saamieni tietojen mukaan vanhusväestön määrä tulee seuraavan kymmenen vuoden aikana lisääntymään Vuosaaressa merkittävästi. Tämä lisää terveyspalveluiden käyttöä. Investointi palvelukeskukseen olisi kaupungille järkevä myös taloudellisesti vaikeina aikoina, sillä sen olemassa olo todennäköisesti vähentäisi ikä-ihmisten kotihoidon tarvetta Vuosaaressa ja tukisi heidän mahdollisuuksia asua kodeissaan pidempää.      

Nähtäväksi jää miten minun ja usean eri puolueita edustavan valtuustokollegan allekirjoittamaan aloitteeseen suhtaudutaan, kun se nyt lähtee kaupungin lautakuntien, kaupunginhallituksen ja lopulta valtuuston käsiteltäväksi. Nykyiset tilat Vuosaaren terveyspalveluiden järjestämiselle ovat riittämättömät, joten jos tälle ehdotukselle ei löydy tukea, on kohtuullista kertoa, että miten Vuosaaren yhä paheneva sote-tilanpuute aiotaan ratkaista. Taloudellisesti vaikeina aikoina on tehtävä valintoja mihin kaupungin varoja käytetään ja tässä arvioinnissa terveyttä ylläpitävät hankkeet tulisi olla hyvin korkealla agendalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat